Poikkeustilajärjestelyille opiskelijoilta kohtuullinen arvosana

Poikkeustilajärjestelyille opiskelijoilta kohtuullinen arvosana

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry ovat toteuttaneet ammatillista perustutkintoa opiskeleville kyselyn poikkeustilan vaikutuksista opiskeluun ja opiskelijoiden arkeen. Kyselyyn vastasi hieman yli 1600 opiskelijaa, joista 407 kertoi arvioidun valmistumisajan olevan kevät 2020 sekä 599 kertoi olevansa tai olleensa harjoittelussa. Kysely lähetettiin järjestöjen jäsenille ja siihen pystyivät vastaamaan myös muut ammatilliset opiskelijat. Olemme kiitollisia kaikille vastaajille ja arvostamme suuresti kyselyn suurta vastausmäärää. Tulokset auttavat hahmottamaan tilannetta ammatillisen koulutuksen osalta ja tekemään töitä tilanteen parantamiseksi. Vastaajien ja avovastausten suuri määrä kertovat omaa kieltään siitä, että poikkeustila mietityttää monia opiskelijoita.

Vastaajat antoivat etäopetukselle ja oppilaitoksen tiedotukselle tilanteeseen nähden kohtuulliset arvosanat. Etäopetuksen toimimiselle annettujen arvosanojen keskiarvo oli 3,2, tiedottaminen sai arvosanan 3,5 (skaalalla 1 on huonoin, 5 on paras). Etäopiskelussa yleisin annettu arvosana oli 3, tiedotuksessa 4. Vaihtoehtoisia opetusjärjestelyjä oli otettu monin paikoin käyttöön, mutta epätietoisuutta esimerkiksi työssäoppimisjaksojen tai näyttöjen suhteen oli vielä laajasti. Poikkeusjärjestelyt tulivat hyvin nopealla aikataululla voimaan, ja koulutuksen järjestäjät sekä erityisesti opettajat ovat joutuneet uusien tilanteiden eteen ja tehneet voitavansa. Haluammekin kiittää kaikkia opettajia tärkeästä työstä poikkeusolosuhteiden keskellä ja koulutuksen järjestäjiä poikkeusjärjestelyjen nopeasta käyttöönotosta!

Suurta epätietoisuutta näyttöjen järjestämisestä

Enemmistö harjoittelussa (harjoittelu = koulutussopimus tai oppisopimus) olleista, 58,1 %, oli pystynyt jatkamaan harjoitteluaan. Näistä opiskelijoista 35,9 % ei kuitenkaan vielä tiennyt, miten näytön arviointi toteutetaan. Vastaajista 41,9 %, oli joutunut keskeyttämään harjoittelunsa. Näistä keskeyttäneistä enemmistöllä, 59,4 %, ei ollut vielä tietoa, miten harjoittelun jatkon suhteen toimitaan. Merkittävä osa keskeyttäneistä, 29,5 %, ei myöskään vielä tiennyt miten näytön arviointi toteutetaan. 20,3 % kohdalla näyttö oli toistaiseksi peruttu ja 18,7 % kohdalla näyttöä oli siirretty.

Tänä keväänä valmistumassa olevien tilanne epävarma

Niistä, joilla arvioitu valmistumisaika olisi keväällä 2020, valmistuminen toteutuu aikataulussa kolmasosalla (33,7 %), viivästyy reilulla viidenneksellä (22,6 %) ja yli kaksi viidestä (43,7 %) ei vielä tiennyt valmistumisen tilannetta. Suhteellisen harvalle opiskelijalle on siis tähän mennessä varmistettu valmistuuko hän aikataulun mukaisesti.

Poikkeustilasta tiedottamiselle annettujen arvosanojen keskiarvo vaihteli valmistuvien joukon kesken odotetusti paljon sen mukaan, miten opiskelija oli saanut tietoa opintojensa edistymisestä:

Valmistumassa olleet, joilla valmistuminen ei viivästy: 3,9

Valmistumassa olleet, ei tietoa valmistumisesta: 3,0

Valmistumassa olleet, valmistuminen viivästyy: 2,9

Työvälineet ja osaaminen pääosin riittävät

75,5 % vastaajista koki työvälineidensä riittävän etätyöskentelyyn, 16,7 % ei näin kokenut. Oletamme näiden työvälineiden tarkoittavan pääasiassa tietokoneita, joilla saada etäyhteys. Moni järjestöjen saama yhteydenotto ja avovastaus liittyi tähän kysymykseen ja kuvasi käytännön hankaluuksia, kun rahaa tietokoneen ostoon ei ole ja sitä vaaditaan opiskeluun.

Oppilaitos tarjosi käytännön työvälineitä 19,3 % vastaajista, 31 % kohdalla oppilaitos oli valmis lainaamaan työvälineitä. 29,1 % kohdalla oppilaitos ei tarjonnut työvälineitä ja loput eivät osanneet sanoa. Tilanne vaihtelee ymmärrettävästi paljon aloittain; osalla aloista, esimerkiksi hammastekniikassa tai elintarviketeollisuudessa, työvälineitä on mahdotonta järjestää kotiin.

Enemmistö, 65,4 %, koki opiskelutaitojensa riittävän etänä tapahtuvaan opiskeluun. 20,4 % oli vastakkaista mieltä. Noin kaksi kolmannesta koki tilanteen vaikuttaneen opiskelumotivaatioon. Emme kysyneet mihin suuntaan, mutta avovastauksista ja kuormittavuuden kokemuksista päätellen useimmilla negatiiviseen suuntaan.

Suuri osa kokenut tilanteen kuormittavana, enemmistö saanut tarvittaessa tukea

Suuri osa opiskelijoista, 49,6 %, koki tilanteen aiempaa kuormittavampana. Noin kolmannes, 30,7 % ei kokenut eroa ja 19,8 % jaksoi jopa paremmin. Osa opiskelijoista koki opiskelevansa jopa paremmin etänä, kun esimerkiksi koulumatkat jäivät pois ja tehtäviin sai keskittyä rauhassa.

55,7 % vastaajista ilmoitti saaneensa tarvittaessa tukea etäopiskeluun, 16 % ilmoitti ettei ollut saanut. Opiskeluhuollosta oli saanut tukea 34 %, ilman oli jäänyt 18,4 %. Melkein puolet, 47,6 %, valitsi vaihtoehdon “En osaa sanoa”, mikä viitannee siihen että he eivät olleet hakeneet tukea. Avovastauksissa opiskelijat nostivat esiin haastavia tilanteita esimerkiksi etäopiskelun, harjoittelun tai puutteellisen tuen suhteen.

Mitä kyselystä voi oppia ja miten tästä eteenpäin?

Suhteellisen moni opiskelija on pystynyt jatkamaan harjoittelujaksoa normaalisti ja monelle on järjestynyt vaihtoehtoisia tapoja opiskella. Moni kokee oppilaitosten järjestelyt etäopetuksen ja tiedotuksen suhteen sekä myös omat etäopiskelutaitonsa vähintään kohtuullisiksi. Monessa suhteessa on silti vielä epätietoisuutta, oli kyse sitten valmistumisesta, harjoittelujaksosta tai näyttöjen suorittamisesta. On ymmärrettävää, että kaikkia opetuksen tai näyttöjen järjestelyitä ei ole saatu hoidettua heti, mutta moni opiskelija odottaa vielä tietoa opintojensa jatkosta. Suuri osa opiskelijoista koki etätyöskentelyn kuormittavana ja raskaana. Näitä kuormitustilanteita avattiin monissa avovastauksissa. Huomionarvoista oli toisaalta sekin, että osa opiskelijoista jaksoi paremmin poikkeustilan oloissa. Olisiko esimerkiksi etäopiskelumahdollisuuksien järjestämisessä jotain opittavaa myös normaalioloissa toteutettavaksi?

Sekä opetus- ja kulttuuriministeriö että sivistysvaliokunta ovat ohjeistaneet huolehtimaan näyttömahdollisuuksien järjestämisestä varsinkin niille opiskelijoille, jotka ovat valmistumassa tänä keväänä. Kyselyn perusteella sen suhteen on vielä tekemistä. Koulutuksen järjestäjien tulisikin pikaisesti selvittää valmistumisiin liittyvät epätietoisuudet ja informoida opiskelijoita asiassa selkeästi. Lisäksi tulisi huolehtia siitä, että mahdollisimman monet voivat valmistua suunnitellussa aikataulussa. Erilaisia vaihtoehtoisia keinoja osaamisen kerryttämiseen on mahdollista käyttää, ja niihin tulisi myös rohkeasti tarttua. Näyttöjäkin voidaan tarvittaessa järjestää, terveysseikat huomioiden, esimerkiksi oppilaitoksissa ja niiden arvioimiseen on löydetty monin paikoin myös muita, vaihtoehtoisia tapoja. On myös syytä varmistaa, että kaikki opiskelijat ovat tietoisia saatavilla olevista opiskeluhuollon palveluista myös etäopintojen aikana.

Toivomme myös, että kevään aikana selviää myös se, miten syksyllä päästään takaisin opintojen pariin. Tämä vaatii niin valtakunnallisia linjauksia kuin järjestelyjä oppilaitoksissa. Tarvetta yhteisöjen, oppimisen rutiinien ja vuorovaikutuksen jälleenrakennukselle varmasti on. Mitä paremmin yhteys opiskelijoihin onnistutaan nyt säilyttämään, sitä paremmassa tilanteessa oppilaitoksiin aikanaan voidaan palata.

Lisätietoja antaa:

OSKU ry, edunvalvonnan koordinaattori Emma Holsti: 040 410 8814, emma.holsti@osku.info

SAKKI ry, edunvalvonnan asiantuntija Matti Tujula, 044 7766 048, matti.tujula@sakkiry.fi

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Yhtään artikkelia ei valitettavasti löytynyt.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies