|
24.02.2010 | Sami Hänninen
Opiskelijajärjestöt: välivuodet vähemmäksi, jotta työurat pitenisivät alkupäästä!
Opiskelijajärjestöt: välivuodet vähemmäksi, jotta työurat pitenisivät alkupäästä!
Me opiskelijavaikuttajat olemme miettineet keinoja työurien jatkamiseen lähes kolmella vuodella. Nuorten pääsyä opiskelemaan ripeästi on helpotettava, opintojen ohjausta tehostettava ja tietoa työelämästä annettava nykyistä aiemmin ja tehokkaammin. Hyvinvoivasta opiskelijasta tulee hyvinvoiva työntekijä.
Varusmiespalveluksen ajat on sovitettava yhteen lukukausien kanssa, järjestettävä varuskuntiin tenttimahdollisuuksia sekä kotiutumisen yhteyteen ohjausta opintoihin tai töihin siirtymiseen.
Korkeakoulujen sisäänottoa täytyy tasata syksyn ja kevään välillä. Lisäksi on luotava alakohtaiset valtakunnalliset pääsykokeet, jotka painottavat hakijoiden soveltuvuutta alalle.
Kesälukukausina on oltava tarjolla riittävä määrä mielekkäitä kursseja. Opinnot tulee voida suorittaa monimuoto-opiskeluna.
Tutkintoon sopiva aikaisemmin hankittu osaaminen on tunnustettava reilusti.
Oppilaitosten on varmistettava, että opiskelijat pystyvät suorittamaan opintonsa tavoiteajassa.
Lisäksi oppilaitosten valintaprosesseja on joustavoitettava niin, että yhä useampi nuori pääsisi kerralla opiskelemaan omaa alaansa. Opintojen ajaksi opiskelijalle on taattava nykyistä parempi taloudellinen tuki. Erityisesti tulee parantaa opiskelijoiden jaksamista ja opiskelukykyä – nämä termit ovat jo kauan olleet kaikille tuttuja työelämässä, ja nyt niitä on alettava soveltaa täysillä myös opiskelijoihin.
Työurien pidentämisessä, varsinkin alkupäästä, puhutaan nuorten elämän ja uran mahdollisuuksista. On tärkeää, että niistä huolehditaan, ettei luoda syrjäytyvää osaa väestöstä.
Terveisin: 600 000 tulevaisuuden työntekijää ja veronmaksajaa
Opiskelijajärjestöjen yhteystiedot:
Suomen lukiolaisten liitto SLL
pj. Teppo Säkkinen teppo.sakkinen@lukio.fi, 045 129 6812
Ammattiin Opiskelevat – SAKKI
pj. Susanna Haapalainen susanna.haapalainen@sakkinet.fi, 050 337 4650
Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU
pj. Sami Hänninen sami.hanninen@osku.info, 050 406 3543
Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS
pj. Alina Böling alina.boling@skolungdom.fi, 044 277 8669
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL
pj. Matti Parpala matti.parpala@syl.fi, 044 906 5007
Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK
pj. Simo Takanen simo.takanen@samok.fi, 050 389 1000
Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL
pj. Kaisa Myllylä kaisa.myllyla@oll.fi, 044 780 0211
Akavan opiskelijavaltuuskunta AOVA
pj. Tuomas Meriniemi tuomas.meriniemi@akava.fi, 050 538 5482
STTK-Opiskelijat
pj. Saku Jokisalo pj.opiskelijat@sttk.fi, 040 548 7938
|
Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry. on vuonna 2001 ammatillisen II-asteen opiskelijoiden perustama ja omistama opiskelijaliitto, jossa opiskelijat itse tekevät toiminnan ja päätökset. Liitto on puolue- ja ammattiyhdistyspoliittisesti sitoutumaton ja sen syntyhistoria nojaa yli 100-vuotiaaseen opiskelijatoiminnan perinteeseen kaupan, tekniikan ja terveydenhuoltoalan oppilaitoksissa. Liitolla on toimintaa 116 oppilaitoksessa, joissa on yhteensä yli 60 000 opiskelijaa.
Osku on ammatillisten opiskelijoiden etu-, palvelu- ja ennen kaikkea harrastejärjestö. OSKU:n missio järjestönä on tehdä työnsä siten, että voimme vaikuttaa jäsenistön kykyyn nähdä tulevaisuutensa positiivisessa valossa. Missionsa saavuttamiseksi OSKU pyrkii ensisijaisesti vaikuttamaan niihin mielikuviin, joita opiskelijoilla ja heidän viiteryhmillään on ammatillisesta opiskelusta ja osaamisesta tämän päivän Suomessa. Toimintansa puitteissa OSKU mm. toteuttaa koulutuksia, kampanjoita, yritys- ja yhteisövierailuja, sekä järjestää opiskelijatapahtumia ja julkaisee materiaalia. Lisäksi OSKU:n toiminnan ytimessä vaikuttaa yli 200 hengen vapaaehtoinen OsGuru-verkosto, joka edustaa oskulaista toimintaa ammatillisissa oppilaitoksissa. |