Opiskelijat: Elinikäistä oppimista ei edistetä uudelleenkouluttautumista rajoittamalla

Tuomas ja Iivari poseeraavat rakennuskypärät päässä kyykyssä.

KANNANOTTO 2.5.2019

Jatkuvan oppimisen kehittämistä tarkastellut työryhmä luovutti tänään väliraporttinsa. Väliraportissa esitetään tarpeellisia toimenpiteitä kansallisen jatkuvan oppimisen strategian luomiseksi. Työryhmä ei esitä ratkaisuja jatkuvan oppimisen rahoitukseen, mutta erilaisia lähestymistapoja tähän liittyen on tarkasteltu raportin liitteissä. Yhtenä lähestymistapana on kuvattu julkisesti rahoitetun koulutuksen maksuttomuuden rajaaminen tietyille kohderyhmille eli käytännössä toisen tutkinnon maksullisuus. Työryhmän työskentelyssä mukana olleet opiskelijajärjestöt korostavat, että lähestymistapa ei ole missään nimessä hyväksyttävissä.

Suomalainen koulutusjärjestelmä perustuu siihen, että jokaisella on mahdollisuus kouluttautua kaikissa elämänsä vaiheissa, eikä umpiperiä synny. Tämä mahdollisuus on oltava olemassa myös tulevaisuudessa. Raportissa tarkasteltu maksullisuus tarkoittaisi käytännössä sitä, että ammatillisen tutkinnon suorittanut ei voisi suorittaa maksutta toista ammatillista tutkintoa eikä korkeakoulututkinnon suorittanut toista samantasoista korkeakoulututkintoa. Maksullisuus rajaisi siten myös nuorten mahdollisuuksia kouluttautua.

Jatkuvan oppimisen näkökulmasta tässä on keskeisiä ongelmia: alan vaihtaminen hankaloituu merkittävästi ja kannusteet opintojen keskeyttämiseen tai pitkittämiseen lisääntyvät. Maksullisuudella on myös eriarvoistava vaikutus, sillä se ehkäisee erityisesti matalasta sosioekonomisesta taustasta tulevien hakeutumista koulutukseen. Lisäksi merkittävässä osassa ammateista on edelleen vaatimuksena tietyn tutkinnon tai osaamiskokonaisuuden suorittaminen ja tutkintokoulutuksen muuttaminen maksulliseksi heikentäisi näiden alojen työvoiman saantia, sillä maksullisuus vähentäisi hakeutumista kyseisten alojen koulutuksiin. Toisen tutkinnon maksullisuuden sijaan olisi perusteltua pyrkiä edistämään tutkintoa pienempien moduulien tai osaamiskokonaisuuksien tarjoamista työelämässä olevien henkilöiden osaamisen kehittämiseen. Tämä vähentäisi myös painetta useiden päällekkäisten opinto-oikeuksien hankkimiseen.

Maksullisuus luo jatkuvaan oppimiseen enemmän muureja kuin mahdollisuuksia, eikä näin ollen tue jatkuvan oppimisen tavoitteita. Rahoitusmallit on sisällytetty raporttiin kapealla valmistelulla ja puutteellisella vaikutusten arvioinnilla. Vaadimme, että eduskuntaryhmät sanoutuvat irti koulutuksen maksuttomuuden rajaamisesta ja että hallitusneuvotteluissa jatkuvaa oppimista ja osaamisen kehittämistä päätetään edistää kestävältä pohjalta.

Linkki työryhmän raporttiin.

Lisätietoja:

Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU

Puheenjohtaja Jessica Makkonen, jessica.makkonen@osku.info, 044 9776 356

Suomen ammattiin opiskelevien liitto - SAKKI

Puheenjohtaja Elias Tenkanen, elias.tenkanen@sakkiry.fi, 044 7530 581

Suomen Lukiolaisten Liitto - SLL

Puheenjohtaja Roosa Pajunen, roosa.pajunen@lukio.fi, 040 019 6466

Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK

Puheenjohtaja Iiris Hynönen, iiris.hynonen@samok.fi, 050 389 1000

Suomen ylioppilaskuntien liitto - SYL

Puheenjohtaja Sanni Lehtinen, sanni.lehtinen@syl.fi, 044 906 5007

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Emmepä onnistuneet suosittelemaan yhtään artikkelia tähän hätään. Kurkkaa kaikki kannanotot täältä.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies