Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluita ei pidä siirtää sote-maakuntiin

Miili, Tuomas ja Onni näyttävät kameralle kädellä stop.

KANNANOTTO 16.12.2019

Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluita ei pidä siirtää sote-maakuntiin

Me allekirjoittaneet vastustamme opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluiden siirtämistä sote-maakuntiin. Yksi järjestämismalli ei ole vaikuttavin eikä toimi kaikkialla. Psykologi- ja kuraattoripalveluiden järjestämisen pitää kuulua kunnan tehtäviin kuten tähänkin asti.

Kunnilla on lisäksi oltava oikeus järjestää opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut yhdessä muiden kuntien kanssa tai sopia niiden järjestämisestä yhdessä maakunnan kanssa sen sijaan, että järjestävät palvelun itse.

Oppilas- ja opiskeluhuollon koulupsykologit ja -kuraattorit tarvitaan kouluihin ja oppilaitoksiin lähelle oppilaita, opiskelijoita ja opettajia. Oppilas- ja opiskeluhuollon koulupsykologit ja -kuraattorit ovat nyt pääosin sivistystoimen henkilöstöä ja kiinteä osa kouluyhteisöä, eikä tätä toimivaa mallia pidä muuttaa.

Myös työnjohdon ja -organisoinnin on oltava siellä, missä työkin tehdään. Työn johtamista ei pidä siirtää maakuntiin, joissa ei ole tuntemusta päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten lasten ja nuorten arjesta tai siitä, mitä on ennaltaehkäisevä ja yksilökohtainen opiskeluhuolto kussakin yksikössä ja paljonko sitä tarvitaan.

Siirto lisää byrokratiaa ja kuluja sekä heikentää palvelun saatavuutta

Suunniteltua siirtoa on perusteltu sillä, että pienten kuntien on vaikea palkata tarvittavaa henkilöstöä ja huolehtia esimerkiksi opiskeluhuoltotyön johtamisesta ja täydennyskoulutuksesta. Lisäksi opiskeluhuollon saatavuudessa on alueellisia eroja. Erojen suurin syy on pula henkilöstöstä.

Opiskeluhuollon psykologien ja kuraattorien siirtäminen sote-maakuntiin ei lisää henkilöstön määrää tai paranna palvelun saatavuutta. Päinvastoin. On todennäköistä, että siirto maakuntiin lisää kuluja hallinnon ja byrokratian lisääntyessä. Myös normeja tiedonkulun mahdollistamiseen tarvitaan lisää. Päätöksenteko hidastuu ja monimutkaistuu, jos se etääntyy kauas arjen työstä. Opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut eivät saa muuttua maakunnasta tulevaksi päivystysluonteiseksi tai vierailevaksi toiminnoksi. Mielenterveyttä ja oppimista edistävä ja ongelmia ehkäisevä työ olisi siirron vuoksi vaarassa muuttua pahimmillaan vain olemassa olevia ongelmia korjaavaksi vastaanottotyöksi.

Esitys oppilas- ja opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluiden järjestämiseksi

  1. Oppilas- ja opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalveluiden järjestäminen päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten lapsille ja nuorille säädetään edelleen kunnan tehtäväksi. Rahoitus osoitetaan erillisellä momentilla peruspalveluiden valtionosuudesta suoraan kunnalle. Rahoituksesta päätettäessä on otettava huomioon nykyinen resurssipula ja varmistettava rahoituksen ja palvelutason yhdenvertainen riittävyys koko maassa.
  1. Yksi malli ei toimi kaikkialla. Kunnilla on oltava oikeus järjestää oppilas- ja opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut yhdessä muiden kuntien kanssa tai sopia yhdessä näiden palveluiden järjestämisestä maakunnan kanssa. Kunnat osoittavat tällöin tarvittavan rahoituksen maakunnalle.
  1. Yksityisellä opetuksen- tai koulutuksen järjestäjällä pitää olla mahdollisuus päättää, käyttääkö se kunnan tuottamia opiskeluhuollon palveluita, tuottaako se palvelut itse tai ostaako se ne muilta toimijoilta. Vastaava valintaoikeus on nykyisessä laissa opiskeluhuollosta.

Opetusalan ammattijärjestö, OAJ Olli Luukkainen, puheenjohtaja

Suomen Psykologiliitto, Annarilla Ahtola, puheenjohtaja

Koulukuraattorit ry, Hanna Gråsten-Salonen, puheenjohtaja

Sivistystyönantajat, Teemu Hassinen, toimitusjohtaja

Espoon kaupunki, Kaisu Toivonen, opetustoimen johtaja

Lahden kaupunki, Lassi Kilponen, Opetus- ja kasvatusjohtaja

Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Milla Kalliomaa, pääsihteeri

Mielenterveyden keskusliitto, Olavi Sydänmaanlakka, toiminnanjohtaja

Kristillisten koulujen ja päiväkotien liitto ry. Maarit Laakkonen, varapuheenjohtaja

Yksityiskoulujen Liitto ry. Aki Holopainen, puheenjohtaja

Steinerkasvatuksen liitto, Pia Pale, toiminnanjohtaja

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU, Iivari Korkala, varapuheenjohtaja

Lisätietoja:

  • varapuheenjohtaja Iivari Korkala, 044 9806 580, iivari.korkala@osku.info
Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies