OSKU ry: Ammatillinen koulutus kuuluu kaikille – kaikkialla Suomessa!

KANNANOTTO 15.3.2017

Keskiviikkona 15.3. eduskunnassa keskustellaan opposition tekemästä välikysymyksestä liittyen ammatillisen koulutuksen leikkauksiin. Välikysymyksessä esitetyt huolenaiheet ovat ajankohtaisia myös siksi, että lainsäädännön arviointineuvosto antoi lausuntonsa uudesta ammatillisen koulutuksen lainsäädännöstä 2.3. Lisäksi huhtikuun lopulla järjestetään hallituksen puoliväliriihi.

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry ehdottaa, että poliitikot sopisivat riihessä toimenpiteistä koulutuksen saavutettavuuden ja koulutustakuun parantamiseksi esimerkiksi erillisen lisämäärärahan muodossa.

– Hallituspuolueilla on hyvä mahdollisuus kompensoida leikkauksia huhtikuun puoliväliriihen päätöksillä, korostaa OSKU ry:n puheenjohtaja Eini Järvi.

OSKU ry haluaa muistuttaa päättäjiä erityisesti koulutuksen saavutettavuudesta.

– OSKU on huomauttanut eduskuntaa leikkausten vaikutuksista erityisesti harvaan asutuilla seuduilla jo vuosikaudet lausunnoissa ja kuulemisissa. Nyt on oikea aika ottaa amisten huoli tosissaan, painottaa puheenjohtaja Järvi.

Monet koulutuksen järjestäjät suunnittelevat parhaillaan toimipisteiden lakkauttamisia. Ammatillisen koulutuksen saamisen ei tulisi olla asuinpaikasta kiinni, eikä kenenkään alaikäisen pitäisi joutua pakon edessä muuttamaan satojen kilometrien päähän kotoaan. Kasvukeskusten ulkopuolella kulkeminen julkisilla kulkuvälineillä ei ole vaihtoehto.

Lainsäädännön arviointineuvosto mainitsi saavutettavuudesta lausunnossaan todeten, että ”[u]udistuksen vaikutukset väkirikkailla alueilla voivat olla hyvin erilaisia verrattuna syrjäisiin ja harvaan asuttuihin alueisiin”. Lisäksi se pyysi hallitusta esittämään tarkempia arvioita koko ikäluokan koulutustehtävän toteutumisesta.

Yhteishaku toisen asteen koulutukseen päättyi eilen, 14.3. Oskulaiset toivovat päättäjiltä vastuullisuutta eduskuntakeskusteluun, sillä puheita käsitellään mediassa ja asiaa seuraavat sekä nuoret että heidän vanhempansa. On kaikkien tehtävä huolehtia siitä, että ammatillinen koulutus on vetovoimaista myös tulevaisuudessa.

Lisätietoja:

Eini Järvi
puheenjohtaja
Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry
eini.jarvi(at)osku.info, 044 9776356