Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry: Ammattiosaaminen esiin myös todistuksissa!

todistuskamppis

KANNANOTTO 2.6.2016

Tällä ja viime viikolla ammatillisesta koulutuksesta valmistuu jälleen suuri joukko uusia huippuammattilaisia. Valmistuneet saavat 1.8.2015 voimaan tulleiden muutosten mukaisen osaamisperusteisen tutkintotodistuksen, vaikka olisivat aloittaneet opintonsa ennen muutosta.

Uusissa osaamisperusteisissa tutkinnoissa on yhteiset tutkinnon osat, ja todistuksissa muutos näkyy siirtymänä oppiainekohtaisista merkinnöistä neljään kokonaisuuteen: viestintä- ja vuorovaikutus-, matemaattis-luonnontieteellinen, yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava sekä sosiaalinen ja kulttuurinen osaaminen. Ajatus isoihin kokonaisuuksiin pyrkimisestä on kaunis, mutta oppiainekorien sisältöjä ei avata uudessa todistuksessa mitenkään. Esimerkiksi työnantajien on hyvin vaikea tulkita päättötodistuksen perusteella, mikä on vaikkapa henkilön kielitaito.

OSKU ry on erittäin huolissaan siitä, että ammattikorkeakoulut eivät enää anna opiskelijavalinnassaan ammattiin valmistuneen todistuksesta lainkaan lähtöpisteitä - toisin kuin ylioppilastodistuksesta. Ongelmat todistusten kelpoisuudessa alkoivat jo 1.8.2009 voimaantulleen arvosteluasteikon muutoksen myötä. Ainoa väylä päästä AMK-opiskelijaksi amispohjalta on pääsykoe.

- Tämä vaikuttaa heikentävästi amisten motivaatioon opiskella ja tavoitella hyvää ammattiosaamista, kun opinnoissa menestymisellä ei ole mitään painoarvoa jatko-opintoihin pyrittäessä, summaa OSKU ry:n puheenjohtaja, perjantaina 3.6. itsekin merkonomiksi valmistuva Rene Stolt.

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry haluaa muistuttaa, että nykyään ammatillisen koulutuksen arvioinnissa käytettävä arvosteluasteikko 1-3 ei ole opiskelijan, työnantajien eikä arvioijien kannalta mielekäs. Suppea arvosteluasteikko piilottaa erityislahjakkuudet ja ahkeruuden. Miten käy opiskelijoiden itsensä kehittämisen ja kunnianhimon, jos kaikki saavat pelkkiä kakkosia?

OSKU haluaa amisten osaamisen esiin ja vaatii siksi muutosta ammatillisen koulutuksen todistuksiin ja arviointiin. Yhteisten tutkinnon osien oppiainekohtaiset suoritukset tulee saada näkyviin tutkintotodistuksessa. OSKU vaatii myös, että Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Opetushallitus alkavat valmistella pikaisesti arvosteluasteikon palautusta 1-5:een.

- Usein muutoksella pyritään parempaan. Tämän asian osalta on kuitenkin menty koko ajan huonompaan suuntaan. Ammatillisen koulutuksen todistuksia ja arviointia tulee uudistaa nyt reformin yhteydessä siten, että osaaminen saadaan paremmin näkyväksi. Arvosteluasteikkoa 1-5 käytettäessä yhä useampi olisi ihan todistetustikin alansa ammattilainen, toteaa puheenjohtaja Stolt.

Lisätietoja:

Rene Stolt

puheenjohtaja, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry

0449776356

Maiju Korhonen

pääsihteeri, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry

0449774014

Tykkäsitkö? Kerro jutusta kavereillesi!

Tilaa uutiskirjeemme

Emme viestittele turhasta. Saat mailiisi uusimmat artikkelit ja pääset lukemaan ne ensimmäisten joukossa.

Sinua saattaisi kiinnostaa myös nämä:

Emmepä onnistuneet suosittelemaan yhtään artikkelia tähän hätään. Kurkkaa kaikki kannanotot täältä.
Klikkaamalla "Hyväksyn kaikki evästeet" hyväksyt, että evästeet tallennetaan laitteellesi parantamaan sivuston navigointia, analysoimaan sivuston käyttöä ja tehostamaan mainontaamme. Lue lisätietoja evästepolitiikastamme.
cookies